Me kun täällä metsän keskellä ollaan niin alkoi tuossa keväällä näyttämään tuo pihan reuna niin tasapaksulle. Koivua koivun vieressä, ja rikkaruohoja..metsä tai peltokortetta ihan kauheesti. Suivaannuin siihen ja menin taas vaihteeksi nettikauppoja selailemaan ja sainkin sitten viherpeukaloilta halvalla sekä norjanangervon ja että koristearonian aitataimia tilaukseen. Niitä odotellessa hypättiin tätini kans autoon ja suunnistimme Ouluun puutarhamessuille sekä eri taimistoille sinne suunnalle..ja olihan meillä peräkontti tullessa niin täynnä ettei enää olis mitään mahtunut.

Ja istuttelin sitten koko pihan reunan täyteen erilaisia puskia..Kokoan tähän nyt noita pensaita, mihin ite oon ihastunut. Osalla saa väriä tuonne pihan reunamille ihan koko kasvukaudeksi, toiset taas ihastuttaa keväällä kukinnalla tai loistavalla syysvärillä..kaikkea voi laittaa ns. sekaisin, että olisi koko kesäksi aina jossain silmäniloa. Ja pensaat on siis vasta pieniä, koska tänä keväänä vasta istutettuja.

Tässä kuvassa kirjavalehtinen Laikkukirjokanukka. Kasvaa n. 1,5-2m korkeaksi, saman verran suunnilleen leveyttä. Aivan ihanan värinen lehdistö ja erottuu tuolta vihreän seasta kyllä koko kesän. Pari tällaista pensasta hankin ja istutin parin kymmenen metrin etäisyydelle toisistaan.

 

Sen jälkeen pihaa metsästä rajaamaan istutin Norjanangervon(Spirea 'Grefsheim') aitataimia 8 kjpl peräkkäin, 70 cm istutusväillä, joilloin kasvaessaan muodostaa tiiviin pensasaidan. Keväällä on niin kaunis kun kukkii valkoisin, nuokkuvin kukinnoin. Ja aika nopeasti näyttää kasvavan. Istutuksen yhteydessä leikkasin kaikki n. 15 cm korkeudelta poikki ja sillä ne pensaat saa haaromaan ja tuuheutumaan heti alhaalta asti. kovasti ovat kasvaneet korkeutta jo tässä reilun kuukauden aikana. Korkeutta näille kertyy väh. 1,5m, hyvällä, aurinkoisella ja syvämultaisella paikalla kasvaessaan vieläkin enemmän.

 

Norjanangervojen jälkeen kasvaa yksi Mongolian vaahtera (Acer Tataricum Ginnala). Korkeutta saattaa kasvaa jopa 6 metriä! Ja on tosissaan kaunis syksyllä, niin loistavan oranssinpunainen syysväri ettei paremmasta väliä. Pystyy kasvattamaan sekä pensasmaisia että puumaisia muotoja, ja mulla tässä rivissä nyt olis tulossa pensasmainen. Se suosii aurinkoista, runsasravinteista ja tuoretta kasvupaikkaa, mutta menestyy myös muuallakin. Sietää jonkin verran kuivuutta ja tuulta, mutta näyttää olevan melko arka keväthalloille. Yhden toisaalla kasvavan puun runkoon tuli pieni halkeama, jonka kyllä sain haavanhoitoaineella peitettyä ja ainakin kovasti se on kasvanut kesän aikana kokoa. Saa nyt ensi talven aikana nähdä kuin sille käy. Tiivistä ja märkää savimaata se ei siedä. Muuten on kyllä helppohoitoinen, ei tarvitse leikata ja kasvaa nopeasti.

Siinä vielä kuva syysväristä, ei tosin meidän pihalta.

 

Seuraavana pihaa värittää lehdillään Hopeapensas ( Eleagnus), tästä nyt en tiiä onko lännenhopeapensas vai Idänhopeapensas..mutta hopeinen lehdistö joka tapauksessa. Mutta niin nätti on tuolla reunassa, koko kesän erottuu joukosta vielä paremmin kuin ylinnä oleva kanukka. Kasvupaikka vaatimukset sillä on vähäiset ja menestyy kuivemmillakin paikoilla. Kasvaa pari metriä korkeaksi.

 

Sitten eteenpäin mentäessä istuttelin pensashanhikkeja muutaman, niiden jälkeen ihan tavallinen vaahtera, Loistojasmike, Kiinalainen puupioni, Punakoivu ja se toinen laikkukirjokanukka. Näistä nyt ei kuvia ole, kun ovat niin pieniä alkuja että tarvii tuo talvi seurata ensin miten ne siitä selviää..mitä sinne henkiin jää. Kuvaillaan ensi kesänä lisää..

Mutta näiden jälkeen on taas muutama norjanangervo ja niiden jälkeen laitoin Koristearoniaa 10 aitatainta.

Koristearonia ( Aronia x prunifolia) kasvaa myös parimetriseksi. Kukkii keväällä valkoisin kukinnoin, tekee syksyksi tumman siniset, tai lähes mustat syötävät marjat. Niitä meinasin käyttää mehujen seassa, ja jos omppuja joskus saa, niin niiden joukkoon hilloksi. pitää aurinkoisesta, tuoreesta kasvupaikasta, ei juuri tarvitse leikata. Kiiltävä, tumman vihreä lehdistö kesällä, muuttuu syksyllä punaiseksi. Ja tämä myös mun suosikkeja just tuon syysvärin takia.

 

Joten eiköhän näillä tuo pihan reuna ala erottua tuosta pusikosta jo ens kesän aikana. Ja noilla syysväreillä saa tuon pihan niin erinäköiseksi ja viihtyisäksi syksyllä, kun kukat ei enää kuki. Riittää pitkäksi aikaa iloa tuolla pihalla..tai ainakin niin kauan että lehdet tippuu.