Kesää ajatellen, nyt kun kohta alkaa puutarhainnostus valtaamaan "ei niin innokkaat harrastajatki" vois miettiä kasvivalintoja perhostenkin näkökannalta.
Perhosethan on kimalaisten ja mehiläisten lisäksi tärkeimpiä pölyttäjiä kasveille. Hedelmäpuut hyötyy perhosista, samoin mansikat yms marjat, unohtamatta luonnonmarjoja. Ei siis ole ollenkaan vähäpätöisestä asiasta kyse. 
Tärkeintä perhosten kannalta olisi hankkia pihalle sellaisia kasveja, joista perhoset sais syötävää keväisin ja syksyisin. Keskikesällä perhosille riittää kukkia luonnostakin, mutta keväät ja syksyt on hankalampia aikoja.
Tämä tässä rantatädyke, joka kasvaa luonnonvaraisena tuossa pihan laidassa.

Ihan perinteinen voikukka tuntuu olevan perhosten suosikki, samoin nokkonen. Valkoapila kerää myös kovasti perhosia ja muitakin pölyttäjiä pihalle, joten sitä voi kylvää nurmikolle ja leikatessa jättää kukkalänttejä sinne, tänne.

Perennoista perhosten suosiossa meidän pihalla ovat olleet ainakin punatähkä, nauhukset, punaväriminttu, tädykkeet, kivikkokilpiruoho ja ajuruohot. Muitakin toki varmasti löytyy...
Punatähkä ja neitoperhonen




Kivikkosuopayrtti ja mikäs tuo perhonen nyt onkaan?! En tunnista...



Harmaa-ajuruoho



Nauhukset parhaimmillaan, päivän sateisuus vaan vei kuvaushetkellä perhoset mennessään...



Punaväriminttu kerää kasapäin pörriäisiä.