Surullisia uutisia, Suomen pihakutsut oy on laittanut toiminnan tauolle, toistaiseksi. Joten kaikki te jotka halusitte toimia emäntänä, joudun perumaan lupaukseni kutsujen pidosta, kuvastojen lähettämisestä ja kasvitarjouksista suunnitelmiin.
Jos jollakulla minun asiakkailla on vielä jotain kasveja saamatta, laskuissa virheitä ottakaa minuun yhteyttä, pihapuutarhuri@wippies.fi. Jos olette käyneet jonkun muun kutsuilla, ja on epäselvyyttä jossakin asiassa, ottakaa yhteyttä siihen henkilöön, joka siellä kutsuilla toimi esittelijänä. Asiat pyritään kuitenkin hoitamaan loppuun, eikä jättämää kesken, jotta kaikille jäisi hyvä mieli kutsuista.
Harmittaa niin hirmusesti! Juuri kun tämä systeemi alkoi olla tunnetumpi ja kutsuille oli kysyntää, tuleeki loppu koko hommalle. frown 
Kiitos kaikille mukaville emännille, asiakkaille ja kutsuilla vieraina olleille! Minä ainakin nautin siitä ajasta, jonka sain viettää teidän kanssanne, olisin mieluusti jatkanut pidempäänkin. Toivottavasti saamme vielä joskus palata aiheen tiimoilta uudestaan asiaan.
2758023vl96u91qmg.gif


No blogin pitäminen jatkuu, niinku ennenki, tähän mun puutarhahulluuteen ei pihakutsujen loppuminen vaikuta mitenkään. wink Pihasuunnitelmiakin piirrän ja neuvontakäyntejä teen edelleenkin omina hommina, täällä pohjois-pohjanmaan eteläosissa, niinku tähänki asti. Joten jos semmosta apua pihallesi tarttet niin ottaapa yhteyttä samaiseen sähköpostiin mikä tuossa ylhäällä on.
Ulkona paistaa kerrankin aurinko ja on lämmin! Joten pihalle siis nauttimaan...