"Aika on se, joka parantaa haavat
niin kauan kyyneleet vuotaa saavat.
Ne kuivuvat myöhemmin itsestään
ja vaihtuvat hiljaiseen ikävään.
"





Tänään, tasan kaksi vuotta sitten menetimme pienen tyttömme, vain 14 tunnin mittaisen elämän jälkeen.
Samoihin aikoihin tuttavani oli ajelemassa autolla, aurinko paistoi pilvien lomasta kohti tuulilasia. Siinä kyydissä istuessa oli nostanut kännykän kohti pilviä ja ottanut kuvan. Lähetti kuvan mulle, ihmeellinen tunne tuli kun tämän näin...niinkuin enkeli, jonka alapuolella pieni lapsi...

Kaikella on tarkoituksensa, ehkä tämänki tarkoitus vielä joskus aukeaa... Ihan viimeisiä päiviä mentiin,
syytä ei koskaan kait saada tietääkään, miksi näin kävi...hän olisi ollut jo valmis tähän maailmaan, mutta Luojan ajatukset oli toisin.

Käytiin viemässä kynttilä haudalle...
Pikkuhiljaa suurin suru on väistynyt, onneksi on muut lapset, jotka pitää ajatukset elämässä. Samoin tämä puutarha, suunnitelmien teot yms pihaneuvominen, pihakutsut...ystävät, ihmiset... on ollut tekemistä, ajattelemista, menemisiä ja tulemisia...ilman näitä asiat vois olla huonommin. 
Elämä jatkuu.